Mies itäsaariston

歌詞

(Säv. Markku Johansson, san. Juha Vainio) Mua Haapasaareen taksivene kyyditsee, Syysmyöhään turisteja muita kun ei käy. Eikä asukkaitakaan Ole monta sijoillaan. Mä yhtä sinne lähdin tapamaan. Hän rantapolun päässä minut kättelee. Tuo äijä, josta eivät ikävuodet näy. Polku kiertyy ylöspäin Siinä mennään peräkkäin Ja ukko tarpoo lujaa edelläin. Hän katsoo kauas kadonneisiin saariin. On tutun tuima ilme kasvoillaan. Muodoltansa muistuttaa Ulkoluodon katajaa, Kuin taittua ei voisi milloinkaan. ”Kas, kun et jäänyt Seurahuoneen baaariin”, Hän pysähtyen tekee havainnon. Kassin pohjaa kopeloin, Näytän pullon jonka toin. Jo naurahtaa mies itäsariston. Kun mökissään mies makuun pääsee konjakin, Jo lähes säyseästi mulle tarinoi: Miten oikeasti niin, Sitä ennen elettiin. Ei asioita tehty kaupunkiin. Hän eloisasti kuvaa kylät Seiskarin Ja Tytärsaaret, sieltä morsiamen toi. Sitten lasin pohjaan juo. Katseen ulapalle luo Ja lausuu, että riittäpähän tuo. Hän katsoo kauas kadonneisiin saariin. Ne verhoutuvat sumuun kyynelten. Sitten innostuu taas hän Entistäkin enemmän: ”Me omistimme luodon jokaisen.” Mä tuijotan mun tyttäreni vaariin. Suursaaressa sen synnyinseutu on. Vaikka on jo hämärää Silmiin hyvin häämöttää Tuo kaukoranta itäsaariston. Hän katsoo kauas kadonneisiin saariin Kuin kurkoittaen yli aallokon. Ja hän elää siksi vaan, Että vielä uudestaan Sais’ kerran kiertää itäsaariston.